tiistai 6. lokakuuta 2009

Rokokoo...



Eilen kaavoitin ja aloin ommella tätä päällyspukua.
Sovituksesta teki hankalan se, että täytyy ängetä itsensä aikakauden alusasuun eli kureliiviin, ilman sitä puku ei istu.

Nyt se on käsinommeltavia viimeistyksiä vailla.

Kuvassa puku takaapäin.

sunnuntai 23. elokuuta 2009

Häähumua

Ystäväni osti valmispuvun häihinsä, ja pyysi minua muokkaamaan sen omiin mittoihinsa paremmin istuvaksi. Myönnyin auliisti, niin pääsin miettimästä häälahjaa.

Vähän kyllä jännitti purkaa ja ommella kallista pukua, suuremmilta vaikeuksilta onneksi vältyttiin. Vuorin ompelin takaisin päällikankaaseen kiinni käsin, ihan vain omia hermoja säästääkseni, aikaa kun onneksi oli.

Ompelin morsiamelle myös hääpussukan valkoisesta satiinista. Kaavaan otin mallia teatteripussukasta, koon yritin mitoittaa jotta morsiamen luettelemat tarpeelliset tarvikkeet mahtuivat mukaan.

Halusin yrittää saada pussukan näyttämään kuin se olisi samaa sarjaa puvun kanssa, joten ompelin siihen samantyylistä koristelua kuin itse puvussa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein koruompelua helmillä. Tavallaan keksin tekniikat päästäni sitä mukaa kun tein, onneksi lopputulos miellytti morsianta.

... ja sitten kävin läpi pitsi- ja hörhellysvarastoni ommellakseni morsiamelle jotain sinistä ja salaista ;D Täytyyhän sitä toki sukkanauha löytyä.Itse en ole koskaan miettinyt hääasioita tätä ennen. siinä missä pikkutyttönä kaverien barbit kulkivat hääpuvussa harmistuttavan usein, minun nukkeni seikkailivat milloin missäkin viidakossa tai hai-altaassa.

Täytyy myöntää, että asusteita oli varsin kiva ommella, ja valkoinen satiini on toki näyttävää ja harvemmin sitä muuten näkee käytettävän. Ammatillisesti voisin nähdä itseni työskentelevän hääpukuliikkeessä, kunhan minun ei oleteta innostuvan itse instituutiosta ja niin kauan kuin kauhumorsiamet pysyvät poissa...

Koiran urpopipo


Koiran pipo, tätä ohjetta mukaillen: ninalandia - koiran pipo

Jostain syystä pentu ei ihan innostunut, mutta katsotaan uudestaan sitten kun pakkanen uhkaa purra korvista.

maanantai 17. elokuuta 2009

... ja koira varmasti tykkää...




Koiranpaidan kokeilun muotoilin päällä, sen mitä pentu jaksoi olla paikallaan. "Tutu" on jämäpala pinkkiä tylliä ommeltuna kuminauhaan.

Liivitakki on neulottu käyttäen pohjana tätä ohjetta .
Helppo ja mutkaton ohje.

Koiranpennun kiusaksi ajattelin sille vielä joku päivä ommella tanssipuvun...

Neiti hyppii korkealle, ja nousee kahdelle tassulle katselemaan maailmaa korkeammalta.

Ehkä jotakin tällaista, koiranvaatteita 1700 luvulta :)

perjantai 14. elokuuta 2009

Autonpenkin päällys

Beibin takapenkki sai uudet päällysteet.





Jyskin alesta 5e€/5m veluurikangasta tikattuna kirpparilta löydettyyn markiisikankaaseen.


Veluuri pelkästään ei kestäisi kulutusta, ja voin myös sanoa, että tereiden ompelu veluurista - TUSKAA!

Helpommalla pääsee jos on vara ostaa kangaskaupasta verhoilukangasta (siinä +35€/m) mutta näin teet halpaa ja hauskannäköistä :)



Luonnoksesta poiketen ompelin niskatukiin tereet

Teknisestä piirroksesta taisi tulla niin tekninen ettei siitä saa selvää muut kuin minä :P

Mittasin penkistä kaikki mahdolliset mitat, joiden mukaan kaavoitin suorakaiteet suoraan kankaalle.
Ommeltuani tikkaukset ja palaset yhteen, huvitin naapureita änkeämällä autoon muotoilemaan kulmat. Nuppineulotin nämä "muotolaskokset" ja ompelun jälkeen penkinpäällys on pysynyt napakasti paikoillaan. Ajattelin ensin, että siihen pitäisi ommella kuminauhaa tai neppareita, mutta ovat käytössä pysyneet hyvin paikallaan.

Vielä olisi edessä etupenkkien päällystys (verhoilua tämä ei siis ole, vaikka tarkempaa työtä kuin marketin valmiit penkinpäällykset) ehkä tässä vielä joku ilta innostuu.